Nosto- ja siirtolaitteiden järjestelmävastaava

Haemme Posiva Oy:lle Olkiluotoon

Nosto- ja siirtolaitteiden järjestelmävastaavaa

Posiva Oy on vuonna 1995 perustettu ympäristöteknologian asiantuntijaorganisaatio. Sen tehtävä on huolehtia omistajiensa käytetyn ydinjätteen loppusijoituksesta. Posivan loppusijoitusratkaisu ja loppusijoituspaikka ONKALO® ovat vuosikymmenien monialaisen kehitystyön tuloksia. Yhtiö huolehtii loppusijoitukseen tähtäävästä tutkimus-, kehitys- ja suunnittelutyöstä sekä kapselointi- ja loppusijoituslaitosten rakentamisesta ja käytöstä aina niiden sulkemiseen asti. Posiva Oy on osa TVO-konsernia.

Haluatko tarttua mahdollisuuteen osallistua maailmanlaajuisestikin ainutlaatuiseen hankkeeseen ja olla mukana käyttämässä maailman ensimmäistä käytetyn ydinpolttoaineen kapselointi- ja loppusijoituslaitosta? Haemme nyt Posivalle Laitostekniikka-toiminnon tehtäviin nosto- ja siirtolaitteiden järjestelmävastaavaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Nosto- ja siirtolaitteiden järjestelmävastaavan tehtävänä on toimia Posivan kapselointilaitoksen nosto- ja siirtolaitteiden teknisenä asiantuntijana sekä vastata näiden järjestelmien teknisestä osaamisesta ja tuesta laitoksen käyttöorganisaatiolle. Tehtäviin kuuluvat muun muassa asiantuntijatehtävät em. järjestelmien eliniänhallintaan, kunnossapitoon sekä mahdollisten muutosten suunnittelun ohjaukseen ja muutostöiden toteutukseen liittyen. Yhteistyökumppaneita ovat yhtiömme asiantuntijoiden lisäksi alan suomalaiset ja kansainväliset yritykset (mm. laitetoimittajat), asiantuntijat sekä valvontaviranomaiset. 

Minkälaista henkilöä haemme?

Tehtävän hoito edellyttää soveltuvaa diplomi-insinöörin tai insinöörin koulutusta sekä työkokemusta mekaanisten järjestelmien parista sekä nosto- ja siirtolaitteiden käytöstä tai käyttöönotosta. Suunnitelmallisuus, järjestelmällisyys ja tunnollisuus ovat tehtävässä onnistumisen edellytyksiä. Työssäsi tarvitset hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Miksi tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus sinulle?

Me TVO-konsernissa tuotamme ydinvoimalla ilmastoystävällistä sähköä. Yhdessä uusiutuvien energianlähteiden kanssa sillä on ratkaiseva rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Suomen suurin yksittäinen ilmastoteko, Olkiluoto 3, on valmis. OL3 tekee Suomesta lähes sähköomavaraisen ja etenemme harppauksen kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Kaikkien kolmen ydinvoimalaitosyksikön myötä 30 % Suomen sähköstä tulee yhdeltä saarelta, jossa hallitaan ydinvoiman koko elinkaari. Syvälle peruskallioon louhitussa ONKALOssa® aloitamme turvallisen käytetyn polttoaineen loppusijoituksen ensimmäisenä maailmassa.

Meillä pääset hyödyntämään osaamistasi, sillä panostamme vahvasti henkilöstömme 

hyvinvointiin, työn ja toimintatapojen kehittämiseen sekä jatkuvaan parantamiseen. Täällä sinulla on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä ja kouluttautua kansainväliseksi ydinalan huippuammattilaiseksi. Uramahdollisuuksien lisäksi TVO-konserni tarjoaa työntekijöilleen kattavat ja elämää tukevat henkilöstöedut.

Tutustu ydinalan ammattilaisiin urasivuillamme ja

tule mukaan Olkijengiin tekemään hiukkasen parempaa duunia!

Täytä hakemus mieluiten heti, mutta viimeistään 28.07.2024 mennessä osoitteessa https://www.posiva.fi/ura/avoimettyopaikat ja hakeudu asiantuntevaan joukkoomme!

Kesälomakauden takia aloitamme haastattelut hakuajan jälkeen viikolla 33.

Lisätietoja tehtävästä antaa 17.6.-12.7. välisenä aikana Tekninen päällikkö Petteri Vuorio, puh. 040-5466618. 

Hakuaika alkaa: 14.06.2024 10:00Hakuaika päättyy: 28.07.2024 23:59

Jaa ilmoitus